Olipa kerran vaatimattomassa kaupungissa, joka kätkeytyy kumpuilevien kukkuloiden väliin, mies nimeltä Jaakob. Hän oli ahkera sielu, joka oli omistautunut elättämään rakkaan perheensä. Jaakobin tarina alkoi välikohtauksella – raskaana oleva nainen, hänen vaimonsa, piti hellästi kiinni toivosta, kun he odottivat uusimman perheenjäsenensä saapumista. Peli alkoi kiireellä, kun Jacob ryntäsi kutsumaan ambulanssia, hermot jännittyneinä, kun hän ohjasi hätäkeskuksen vaimolleen. Ensimmäinen taso oli tunteiden ja jännityksen pyörre, sireenin valittaessa läpi yön, kun Jacobin sydän ryntäsi odotuksessa. Toisella tasolla pelaajat ottivat Jacobin hallintaansa ohjaten ambulanssia mutkaisten katujen läpi kohti sairaalaa. Tiet olivat petollisia, mutta Jacob ohjasi niitä päättäväisesti, haluten ajoneuvon liikkumaan nopeammin, joka sekunti oli ratkaiseva hänen vaimonsa ja syntymättömän lapsensa turvallisuuden kannalta. Kolmas taso avautui pojan iloisen huudon kanssa, joka kaikui sairaalan käytävillä. Jaakobin sydän paisui valtavasta onnesta ja helpotuksesta, kun hän piti poikaansa sylissä ensimmäistä kertaa. Hänen perheensä oli täydellinen, ja pian he matkustivat takaisin kotiin, heidän pieni ilonippunsa kätkeytyneenä turvallisesti syliin. Aika kului siivillä, ja viisi vuotta myöhemmin poika, nyt energinen ja utelias lapsi, lähestyi Jacobia kirkkain silmin ja kiihkeästi pyytäen – polkupyörää. Se oli yksinkertainen halu, mutta Jaakob tiesi sen merkityksen pojalleen. Elämä oli kuitenkin ollut periksiantamatonta, ja taloudelliset rajoitteet valtasivat heidän perheensä. Vastoinkäymisten pettämättä Jacob otti ylimääräisiä vuoroja töissä uhraten unen ja levon säästääkseen jokaisen pennin. Jokainen taso sen jälkeen kuvasi Jacobin horjumatonta sitoutumista, hänen väsyneitä mutta päättäväisiä kasvojaan katuvalojen valaistuna, kun hän työskenteli väsymättä poikansa viattoman toiveen ohjaamana. Lopulta, voitettuaan lukemattomia esteitä ja uhrauksia, Jacob seisoi ylpeänä poikansa edessä, kiiltävä polkupyörä vierellään. Pelkkä ilo hänen poikansa kasvoilla oli jokaisen Jacobin kohtaaman kamppailun arvoinen. Se ei ollut vain polkupyörä; se oli todistus isän ehdottomasta rakkaudesta ja horjumattomasta omistautumisesta. Peli päättyi sydäntä lämmittävään kohtaukseen – isä ja poika pyöräilevät yhdessä tuulen kantaessa heidän nauruaan, kun he lähtivät matkalle, joka on täynnä rakkautta, sinnikkyyttä ja katkeamatonta perheen sidettä.